sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Ihanuus joulukalenterti: Luukku 23

Ihan alkuun täytyy myöntää, että meinasin unohtaa blogin tänään.  Tälle päivälle suunniteltu aihe sopiikin nimenomaan tälle päivälle ihan täydellisesti, kun kaikki nämä ihanuus fiilikset on ihan huipussaan. Tänään vietin ihanan rentoa päivää poikaystäväni kanssa. Normaalisti olen ihminen, joka ei oikein osaa rauhoittua ja pysyä paikallaan, mutta Esa jotenkin onnistuu munkin rauhoittamisessa aina.


Tämän päivän ihanuus on se toinen suuri koko elämää muuttava vaikutus mikä cosplaylla voi olla. Puhun nyt seurustelusuhteista. Yhtälailla kuin kaverisuhteissakin olisi seurustelukumppaneilla hyvä olla yhteisiä asioita ja kiinnostuksen kohteita. Ihmisenä, jolle cosplay on niin suuri osa elämää, kun se minulle on, en ole varma pystyisinkö olemaan ihmisen kanssa, joka ei ymmärtäisi cosplayta ollenkaan. Itselläni on se paras mahdollinen tilanne omasta näkökulmastani, että poikaystävänikin cosplayaa. On ihanaa voida puhua cosplaysta: kangasvalinnoista, peruukeista, mahdollisista tulevista cosseista, ihan kaikesta. On ihanaa tehdä pukua yhdessä jonkun kanssa, joka tietää millä mentaliteetilla cosseja yleensä tehdään.



Itse näkisin, että cosplayaavan tytön olisi helpompi seurustella cosplayta ymmärtämättömän pojan kanssa kuin toisinpäin. Miksi? Ihan vaan siksi, että naisille melkein kaikki cosplayhin liittyvä on yleisesti ''sallitumpaa''. Kuulisin hirveän mielelläni erilaisia näkemyksia tästä ja myös kokemuksia sekä cosplayaajan kanssa seurustelevilta cosplayaajilta että cosplayaamattoman kanssa seurustelevilta cosplayaajilta.



Joka tapauksessa, on ihanaa voida jakaa itselle tärkeät asiat itslle tärkeiden ihmisten kanssa, niin ystävien kuin seurustelukumppanin. On ihanaa, kun joku on sanottavastasi aidosti kiinnostunut ja haluaa keskustella asiasta ja tuo omia näkökulmiaan keskusteluun. On ihanaa olla ihmisen kanssa, joka ymmärtää.


Kuvituksena tänään ihania pareja :3

-Lilian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti