keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ihanuus joulukalenteri: Luukku 5

Hei taas!

Pidän tämän päivän postauksen lyhyehkönä, koska infernaalinen päänsärky joka sumentaa näköä. Yritän kuitenkin jotain saada aikaan. Tänään kerron miten cosplayn kautta voi päästä coneissa myös muihin ihaniin tehtäviin. 

Itse olen toiminut vänkärinä, cosplaymammana, cosplayagenttina, cosplaytuomarina, ohjelmanpitäjänä ja tulevassa Frostbitessa meidovastaavana, joita hommia olenkin hoidellut jo parin kuukauden ajan. 

Desucon Frostbite hakee tälläkin hetkellä vänkäreitä, hakemukseen pääset tästä. Vänkärinä näkee aivan uuden puolen conista. Pääsee itse osallistumaan conin tekemiseen ja tutustumaan ihan uusiin ihaniin ihmisiin. Vänkäri saa toki työvoimaetujakin, jotka vaihtelevat conista riippuen. Con päivät toki kuluu välillä hiukan turhankin nopeasti ja joskus työvuorot saattavat mennä jonkin mielenkiintoisen ohjelman kanssa päällekkäin. Nuo asiat on kuitenkin todella pieniä miinuksia siihen palkitsevaan tunteeseen, jonka ainakin itse saan oltuani vänkärinä. Ja kyllähän joillekin enempi tekeminen voi hyvinkin olla plussaa. 



Cosplaymamman työ on huolehtia cosplaykisaan osallistuvista. Kaikki tiedon välittämisestä kisaajille kisäpäivän aikana, peruukin harjaukseen, nestetasapainosta huolehtimiseen ja kisaajien jännityksen lievittämiseen juttelemalla on kuulunut omaan mammailuuni. Onpa joskus tullut myös mietittyä kisaajien kanssa poseerauksia vielä juuri ennen lavalle astumista. Itse koen mammailun parhaaksi puoleksi sen tunteen, kun kisaajat ovat käyneet lavalla ja heistä näkee sen innostuksen jonka lavalla käyminen aiheuttaa ja kun näkee, että niillä ihmisillä joista on päivän ajan huolehtinut meni lavalla hyvin. Kiinnyn hirveän helposti ihmisiin joten koen aina ylpeyttä omista mammailtavistani kisojen jälkeen. 



Cosplayagentti menee monella eri nimellä eri coneissa, mutta työ on kuitenkin aina hyvin pitkälti sama. Etsiä conkävijöiden joukosta kivoja cosseja ja pyytää heitä mukaan Hall Cosplay kisaan. Agenttina toimimisessa on osittain samaa hommaa kuin mammailussakin, sillä joskus agentit saattavat huolehttia valitsemistaan kisaajista myös lavan takana mamman tapaan. Agenttius tosin eroaa mammailusta siinä hyvinkin paljon, että agenttina kiertelee conaluetta etsiessään niitä hienoja pukuja. Tällä tavalla pääsee näkemään conia enemmän. Myös kisaajiksi valittujen hämmästyneet ilmeet ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia kun kysyt tahtovatko he lähetä kisaan mukaan. 



Cosplaytuomarius on samaan aikaan ihanaa ja kamalaa. Kamaluus piilee siinä, kun eteesi marssitetaan toinen toistaan upeampi pukuja ja lopuksi pitäisi pystyä päättämään kuka ansaitsee tulla palkituksi enemmän kuin toinen. Ihanuutta on vaikea selittää, mutta kyllä se ihanuus on paljon suurempi osa koko hommaa. Tuomari kantaa koitetaan tällä hetkellä suurentaa ja esimerkiksi taas Desucon Frostbite tulee hakemaan avoimella haulla kaksi Hall Cosplayn tuomareistaan: Itsehän pääsin viime vuonna nimenomaan Anikissa tapahtuneella tuomarihaulla tuomariksi. Mikäli tuomarointi vain kiinnostaa kannatta ehdottomasti siis hakea. Tuomarius ei todellakaan vaadi mitään suuria kisojen voittoja, vaan esimerkiksi ihan kokemuksella erilaisista kisoista voi päästä, kuten minä. 



Ohjelmanpitämisestä kirjoitin juuri hiukan CosplayGaalan aikoihin, joten en siihen mene nyt sen tarkemmin. Ohjelmaa pitämäänkin pääsee kuitenkin kohtuullisen helposti kunhan sinulla on kiinnostava aihe ja hyvin tehty kuvaus suunnittelemastasi ohjelmasta. Ohjelmia voi pitää hyvin erilaisia, joten kannattaa myös miettiä tarkkaan toimiiko ohjelmaideasi paremmin puheohjelmana, paneelina, työpajana vai jonain ihan muuna ja myös tutustua eri tapoihin pitää ohjelmaa. Näin kaikki saavat ohjelmastasi varmasti kaiken irti.

Vastaavuudesta en nyt aio sen tarkemmin kirjoitella muuta kun että meidoja :3 Ihania, ihania meidoja. Muistakaahan kaikki tulla käymään Desucon Frostbitessa Cafe Ichigossa meidän palveltavana. 

On toki paljon muitakin hommia mitä conissa voi tehdä, mutta en osaa niitä tarkemmin käsitellä, koska en itse ole ollut niiden kanssa tekemisissä. Kuulisin kuitenkin mielelläni muiden kokemuksia joko joistain muista hommista kuin tässä mainituista tai myös näistä samoista. 

Tätä tekstiä nyt näköjään tulikin aika paljon o.O Tästä tuli myös ennemminkin kuvaus siitä, mimmoisia hommia coneissa voi tehdä sen sijaan miten niihin pääsee, mutta kyllähän sitäkin hiukan käsittelin osan yhteydessä. Kuvituksena Mawaru Penguindrum cosplayta :3 Huomenna taas jatketaan uudella ihanuuden aiheella!

-Lilian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti