maanantai 10. joulukuuta 2012

Ihanuus joulukalenteri: Luukku 10

Cosplay on täydellinen keskustelunavaus tai puheenaihe, niin conissa kuin internetissäkin. Miksi?

Cosplay on sitä tuntemattomalle erikoinen, uusi ja mielenkiintoinen harrastus. Siitä riittää kerrottavaa, selitettävää ja näytettävää. Cosplayn ohella voi keskustella ompelusta, puukäsitöistä, askartelusta yms. josta myös cosplayta tuntemattomat tietävät. 


Cosplayta harrastamattoman kanssa voi jutella cosplaysta yleensä, siihen liittyvistä lieveilmiöistä, coneista ja tietysti niistä itse cossaamistaan hahmoista ja sarjoista. Cosplayta harrastamattomilta ihmisiltä saa usein ihan uudenlaisia näkemyksiä erityisesti cosplayhin liittyviin asioihin, jotka eivät kuitenkaan varsinaisesti ole osa cosplayta. Parhaat keskustelut on itse tullut kuitenkin käytyä nimenomaan niistä hahmoista ja sarjoista. 


Omasta mielestäni parasta on kuitenkin jutella cosplaysta myös cosplayta harrastavan ihmisen kanssa. Niin virkistävää kuin onkin saada uusia näkökulmia ulkopuolisilta ihmisiltä, niin kyllä asioista on hienointa puhua ihmisen kanssa, joka oikeasti ymmärtää mistä puhut. Vertailla omia lempikankaita, neuvoa mahdollisia materiaaleja ja saada neuvoja johonkin, mitä itse ei osaa. Kertoa omia suunnitelmia ja olla oikeasti kiinnostunut muiden tulevista puvuista. Miettiä ryhmäcosplayta ja sitä, kuka sopisi miksikin hahmoksi.



En pysty edes kummankin käden sormilla laskemaan niitä kaikkia kertoja, kun joku on tullut conin jälkeen kommentoimaan pukuani netissä ja siitä on syntynyt mukava keskustelu. Coneissa näin on käynyt huomattavasti harvemmin. Johtunee kohtuullisen tuntemattomista hahmovalinnoistani? Kuvituksena itse pukuilemiani hahmoja muiden cosplayaamana. Toivoisin, että ihmiset rohkaistuisivat puhumaan toisille enemmän. Joko netissä tai conissa. Parhaan vaikutelman kuitenkin omasta mielestäni teet, kun rohkeasti menet siellä conissa sanomaan sille hienon puvun omaavalle ihmisille, että pidät hänen puvustaan/hahmostaan. Ihan varmasti siitä kummatkin saavat hyvän mielen. Sillä niinkuin pitäisi jo olla selvää, cosplay on täydellinen keskustelunavaus ja tekosyy uskaltautua puhumaan sille kiinnostavalle ihmiselle. 

Tässä tekstissä:
cosplayta tuntematon= ihminen, joka ei etukäteen tiedä, mitä cosplay on
cosplayta harrastamaton= ihminen, joka tietää mitä cosplay on, mutta ei harrasta sitä itse


Voi ei, nyt mun tekee mieli uusia oma Illyani..

-Lilian



1 kommentti:

  1. Cosplay on kyllä mainio keskustelunavaja, pakko olla samaa mieltä. :)

    VastaaPoista